Keskikesän juhla – juhannus on täynnä perinteitä. Kotikylälläni Lannevedellä juhannus on vilkasta aikaa. Kylälle ilmestyy kuin tyhjästä Hernesalmen Myllylle vuosi toisensa jälkeen yli tuhannen juoksijan joukko kokemaan Kiimasen Savulenkin ainutlaatuista tunnelmaa. Musiikki soi ja saunat lämpiää joen rannassa. Tapahtumalla on pitkä historia, sillä ensimmäinen savulenkki juostiin 37 kesää sitten.
Juhannusaaton aamupäivänä pidetään lastenjuoksut. Varttia ennen puoltapäivää julistaa Saarijärven Lannevesi juhannusrauhatttomuuden. Sen jälkeen tunnelma tihenee Kiimasjärven kylätien varteen. Savulenkin päälähtöön kasaantuu sadat juoksijat odottamaan lähtölaukausta.
Olen mukana Kiimasen Savun talkoissa kamera kädessä. Vuosia olemme puolisoni Stepin kanssa kuvanneet koko häppeningin. Usein on sellainen olo, että voi kun voisin itseni monistaa. Niin monta paikkaa olisi kiinnostava kuvata samanaikaisesti.
Tänä vuonna sain mukavan pyynnön Savulenkin aattona. Tasan 20 vuotta sitten savulenkillä oli yllätysnumerona hääparin vihkiminen. Nyt sain tehtäväksi ottaa heistä yhteisen kuvan tasavuosien juhlan kunniaksi samassa paikassa tapahtuman tuoksinassa. Olimme kaikki talkoolaisia, joten kuvauksessa ei kauaa saanut nokka tuhista. Joskus on ihan hyvä, kun aikaa on vähän. Ei synny kuvattaville turhaa jännitystä ja pönötystä.
Kiimasen Savulenkin kuvagalleriani löytyy https://leenaaijasaho.kuvat.fi/kuvat/37.+kiimasen+savulenkki+21.6.2019/
Kuvat ja teksti © Leena Aijasaho – voimavalokuva.fi