Lähellä ja samalla niin kaukana. Hyyppäänvuorelle olen ajatellut kiivetä monet kerrat, mutta aina se on siirtynyt. Tänä kesänä panostimme lähimatkailuun eli teimme päiväreissuja kotoa käsin. Heinäkuun paahtavana hellepäivän iltana 27.7.2019 saimme inspiraation lähteä Hyyppäänvuorelle Laukaaseen. Maisemavalokuvaus kun on kiinnostavinta aamu- tai ilta-auringon valossa. Oli aika valloittaa Keski-Suomen Koliksi kutsuttu Hyypäänvuori – katsastaa kansallismaisema kameran kanssa.
Reittejä vuorelle on useampi ja hyvä opastus löytyi Visitlaukaa sivulta. Parkkipaikka autolle löytyi hyvin ja juurakkoinen viitoitettu polunpää osui silmiin myös vaivattomasti. Kamerareppu selkään ja kiipeämään.
Saavuimme ylös Hyyppäänvuoren näköalapaikalle noin klo 21 aikoihin. Aurinko oli vielä sopivan korkealla kesäiltana, jotta oli aikaa hahmotella mukavia kuvauskohteita ja viritellä kameran asetuksia kohdilleen. Oli myös aikaa leikitellä ja kokeilla erilaisia objektiivejä ja asetuksia.
Hyypäänvuorelta maisema aukeaa upeasti Lievestuorejärvelle. Vuoren rinteen kelopuut luovat luontokuvaajalle kiinnostavia kuvan etualan elementtejä. Syksyn mittaa on luvassa Hyyppään vuorelta uusi tuote Voimavalokuvan verkkokauppaan.
Auringonlasku oli tuona iltana kaunis. Aurinko heijastui järviin ja painui viimein 22.15 alas horisonttiin. Olimme vuorella oikealla hetkellä. Tänne haluan palata talvella tai ruska-aikaan. Paikka olisi mitä otollisin myös revontulien kuvaamiseen, jos viitseliäisyyttä löytyy lähteä yöretkelle.
Kuvat ja teksti © Leena Aijasaho – voimavalokuva.fi