Koskikara

Koskikara, tuo virtaavien vesien äärellä viihtyvä pikkulintu on tarjonnut minulle viihdyttäviä kuvaussessioita kerta toisensa jälkeen. Tänään tuli tähän astisista kohtaamisista mielenkiintoisimmat taltioinnit. Keksin asettua kuvaamaan uuteen paikkaan. Olen monesti pyrkinyt kuvaamaan lintuja veden äärellä mahdollisimman läheltä veden pintaa eli olen yrittänyt asettua kuvattavan tasolle. Nyt toimin täysin päinvastoin. Asetuin kuvaamaan sillalle. Tämä osoittautuikin toimivaksi kuvakulmaksi. Sain tallentaa kiveltä toiselle siirtyviä koskikaroja auringonvalossa. Mielenkiintoisinta oli seurata, kun koskikara kilpauimarin lailla asettui lähtötelineisiin. Kolme, kaksi, yksi ja nyt. Sukellus veteen ja kauhomista eteenpäin perhosuimarin lailla. Uimarilta jää kuitenkin tekemättä koskikaran temppu, siitä vaan vedestä suoraan lentoon.

Kirkkaan laulun sain myös kuulla ja ikuistaa suu auki hoilottavan kaverin aariaa. Välillä oikein tunteella laulettiin valkoinen silmäluomi esillä.

Muutama lentokuva tuli tänään myös muistikortille, yläkulma osoittautui siis varsin mukavaksi kuvakulmaksi. Nikon D500 kamerani nopeaa sarjakuvausominaisuutta kiitän näissä kuvaustilanteissa.

Blogi ja kuvat 7.4.2018 © Leena Aijasaho – voimavalokuva