Maaginen päivämäärä revontulille

Revontulet 7.10.2018 Kuva Leena Aijasaho voimavalokuva Lannevesii

Katselin joku päivä sitten revontulikuvia kolmen vuoden takaa. Muista hyvin päivämäärän 7.10.2015 kun yksin kuvasin ja ihastelin revontulia Lanneveden rannassa. Revontulet täyttivät koko vastarannan ja viipyilivät pitkään tehden hienoa muotoja. Se kaikki oli kuin satua. Satua, jota voi kiitollisena kuvia katsoen muistella. Mystistä ja maagista olikin päästä uudestaan täsmälleen samalla päivämäärällä 7.10.2018 kokemaan sadun toinen osa. Nyt minulla oli seuraa ja myös facebookin revontulikyttääjien ansiosta olin hyvin tietoinen illan revontulien ennusteesta. Ilma oli selkeä ja järvenpinta tyyni. Kaikki siis kohdillaan. Olin parturin tuolissa jutellut Lanneveden kylämme mainiolle Sanna parturille (Kiertävät sakset – suosittelen), että voi joskus lähteä mukaan, kun kuvaan revontulia. Muutama kerta oltiin jo tätä suunniteltu, mutta sitten tuli pilvet tai ei revontulia tullutkaan. Ehkä hyvä niin, koska tämä sunnuntai-ilta oli kyllä juuri se oikea ilta saada seuraa kuvausreissulle. Oli useampi silmäpari todistamassa, että tuo satumainen näytelmä oli totta. Ja muistoksi on ilo vielä kuvattavalle näitä kuvia. Tämä päivämäärä 7.10. on kyllä tämän jälkeen sellainen, että taidan aina olla hereillä tähtitaivaan alla ihan jo varulta. Revontulikuvistani myyn tauluja ja tulosteita. Tiedusteluja voi laittaa vaikka leenaaijasaho.kuvat.fi galleriani kautta tai vaikka viestitellä Voimavalokuva facebookissa.

Revontulet 7.10.2015 Kuva Leena Aijasaho voimavalokuva LannevesiiRevontulet 7.10.2015 Lannevedellä  (ylempi kuva) ja uudelleen 7.10.2018, josta blogin muuta kuvat.

Revontulet 7.10.2018 Kuva Leena Aijasaho voimavalokuva Lannevesii

Revontulet 7.10.2018 Kuva Leena Aijasaho voimavalokuva Lannevesii

Revontulet 7.10.2018 Kuva Leena Aijasaho voimavalokuva Lannevesii

Revontulet 7.10.2018 Kuva Leena Aijasaho voimavalokuva Lannevesii

Kuvat ja teksti © Leena Aijasaho – voimavalokuva.fi