Saarijärvi on perinteitä kunnioittava pikkukaupunki Keski-Suomessa. Kaunis luonto, kyläkunnat, monet järvet, kulttuuri, taide ja talkoohenki kuvaavat kotipitäjääni. Asun Saarijärven Lanneveden kylässä. Siellä kuvaan luontoa, järveä, revontulia – seuraan päivittäin vaihtuvaa järvimaisemaa ja tallennan sitä kuviksi. Luontovalokuvaajille seudultamme löytyy monia kiinnostavia kuvauskohteita kuten Pyhä-Häkin kansallispuisto, Summassaaren Haikankärki, Julmat lammet sekä Kulhavuori.
Olen tehnyt Voimavalokuva tuotevalikoimaan sohvatyynyjä, kasseja, pussukoita ja pikkulaukkuja valokuvistani. Valikoimasta puuttui kuitenkin Saarijärveä kuvaava tuote. Tänä syksynä oli erityisen kaunis ja pitkään kestävä ruska-aika. Odotin sopivaa pilvipoutaista säätä, jotta pääsisin toteuttamaan suunnitelmani saada seuraavaan tuotetilaukseen mukaan joulumyyntiin Saarijärvi sohvatyynyn. Lokakuun 14. päivä oli vihdoin sopiva keli, otin aikaa illansuussa kamerani kanssa. Jo monet kerrat olin etsinyt Saarijärven kirkon ja tapulin kuvaamiseen sen sopivan kuvakulman. Kuvauspaikkaa ei siis tarvinnut haeskella, vaan ajelin suoraan Hietalahteen rantaan odottelemaan sopivaa valoa ja heijastusta järven pintaan.
Toteutin useita rajauksia erilaisiin käyttötarkoituksiin samalla kuvauskerralla. Vaakamallinen panoraamakuva sopii vaikka seinätapetiksi tai suureksi tauluksi. Sisustustyynyyn valitsin tiukemmin rajatun neliökuvan ja kassiin halusin somistukseksi kuvan yläreunaan rannan riippakoivujen oksia kehystämään kuvaan.

Marraskuun puolivälissä pääsin sitten julkaisemaan ja myymään ensimmäiset Voimavalokuvan Saarijärvi-tuotteet. Saarijärvi-tyyny ja Saarijärvi-kassi onnistuivat juuri niin hyvin kuin odotinkin. Kahta vuotta aikaisemmin 1.11.2017 tuosta samaisesta kuvauspaikasta Saarijärveltä on kuvattu Tilhi-kassin ja Tilhi -tyynyn kuva. Tuotekuvauksiin verkkokauppaan olen lyhyesti avannut kuvien tarinaa. Sieltä toki löytyy myös Voimavalokuvan karhutyynyt, pussukat, kassit, pikkulaukut ja voimavalokuvapakka.


Voimavalokuvan tuotteilla on avainlippu. Kaikki työvaiheet alusta loppuun tehdään Suomessa. Valokuvaus, kankaan painaminen, ompelutyö sekä myynti- ja markkinointi. Kotimaisuus on arvo, jota haluan vaalia.

Voimavalokuvan tuotteita voi tilata minulta suoraan. Mallit on esillä verkkokaupassani ja sieltä ostaminen käy näppärästi. Toki ihan perinteisesti soittamalla tai viestilläkin voi näitä kysellä. Kierrän myös pieniä markkinoita ja myyn tuotteita ihan kasvotusten. Ilmoittelen myyntipaikkoja Voimavalokuvan facebook-sivuilla. Ehkäpä jatkossa näitä tuotteita löytyy myös jostain mukavista kivijalkaliikkeistä. Tervetuloa ostoksille!
Kuvat ja teksti © Leena Aijasaho – voimavalokuva.fi
