Olen seurannut ja kuvannut revontulia yli 10 vuotta. Revontulikuvistani parhaat kuvat on yhtälailla otettu Keski-Suomessa kuin Lapissa. Lapissa toki revontulia esiintyy useammin kuin eteläisessä Suomessa.

Olen seurannut ja kuvannut revontulia yli 10 vuotta. Revontulikuvistani parhaat kuvat on yhtälailla otettu Keski-Suomessa kuin Lapissa. Lapissa toki revontulia esiintyy useammin kuin eteläisessä Suomessa.
Kuvaan Saarijärvellä ja lähialuiella myös hautajaisia. Yleensä kuvaan siunaustilaisuuden, hautauksen ja seppeleiden laskun sekä haudalla otetaan saattoväestä ryhmäkuvia, jos näin halutaan. Toimitan aina kuvat yksityisenä digitaalisena galleriana tilaajalle. Hän voi sitten jakaa linkin kuviin koko suvulle.
Suunnistuksen pitkän matkan SM-kilpailu järjestettiin Saarijärven Lanneveden kylällä 4.-5.9.2021. Olin mukana valokuvaajana ja kuviani löytyy galleristani. Maaston monipuolisuus tarjosi kuviin mukavia taustoja. Lähes kaikki kuvat otin Nikon Z6ii rungolla ja eniten käytin objektiivia Nikkor Z 24-70mm/2.8
Revontulien näkeminen on huikea kokemus. Voimavalokuvaaja Leena Aijasaho antaa blogissa vinkkejä revontulien katselusta kiinnostuneelle. Näillä elementeillä voit päästä näkemään revontulia: tutustu revontuliennusteisiin, mieti sopiva paikka revontulien katseluun ja ole valmis yöretkeen paikkaan, missä ei ole keinovaloja.
Olen tehnyt Voimavalokuva tuotevalikoimaan sohvatyynyjä, kasseja, pussukoita ja pikkulaukkuja valokuvistani. Valikoimasta puuttui kuitenkin Saarijärveä kuvaava tuote. Tänä syksynä oli erityisen kaunis ja pitkään kestävä ruska-aika. Odotin sopivaa pilvipoutaista säätä, jotta pääsisin toteuttamaan suunnitelmani saada seuraavaan tuotetilaukseen Saarijärvi sohvatyynyn